Raep dat mesh!

Pitkästä aikaa. Olen nyt neljän päivän aikana opiskellut itsekseni 3D -ohjelmaa nimeltä 3Ds MAX. Mukavasti liitää unettomat yöt kun pyörittelen palikoita ruudulla. Olo on kuin labran apinalla. Julkaisen tänne kaikkia ruttauksiani kun jaksan. Tässä nyt kuitenkin esikoiseni ja uskon että parempaa jälkeä tulee jatkossa kunhan saan imettyä enemmän tietoa itseeni.

Tässä vielä mukavaa

Regards, Uncle Dolan.

Musiikkia peleistä.

Pelinörttinä usein hyräilen musiikkeja peleistä. Melodiat jäävät päähän soimaan ja usein tarttuvat myös toisiin. Saan välillä kuulla että "kiitti vitusti kun hyräilit sitä tunnaria eilen, en saa sitä päästäni".

Tässä siis muutama esimerkki. Toivottavasti jää kalloon pyörimään.

Tuossa oli nyt viime aikojen obsessiot. Niitä löytyy paljon lisää mutta en viitsi ihan täysin kirota teitä.

Luonnollisesti tämä on edennyt siihen asti että opettelen nuo biisit myös kitaralla ja väsäilen niistä omia akustisia versioita. Pelimusiikkien opettelu ja soittaminen on mielenkiintoista. Siinä kehittyy korvakin mukavasti.

Hymyhuuli, poutatuuli (1329-1401)

Asui kylillä vanha mies.

Hymyhuuli, poutatuuli.

Kulki kansan joukossa.

Nöyränä, selkä vääränä.

Ei koskaan suutaan avannut.

Hymyhuuli, poutatuuli.

Asui syvän lammen vieressä.

Syrjässä, metsän sylissä.

Ei vierailijoita saanut.

Lapin poika, äitinsä noita.

Hyväksi silti kehuivat.

Lempeäksi, letkeäksi.

Vaan vähän väki tiesi.

Hymyhuulesta, poutatuulesta.

Oli kyliltä kadonnut lapsia.

Näkymättömiin, olemattomiin.

Vuodesta 1349 vuoteen 1401.

Jäljittä, kirjeittä.

Kaikki pohjassa syvän lammen.

Hymyhuulen, poutatuulen.

Rätit suussa ja taskut täynnä kiviä.

Nöyrinä, selät väärinä.

Kiss me, Hardy!

Kikkailin taas tuolla piirtoalustalla ja tällainen syntyi. Kuvalle ei ole erikoisempaa selitystä.

Siispä "Ha Ha Ha".

Oh noes, I has dem roplems.

Sunnuntai. Sanovat että sunnuntait pitäisi viettää vuoteessa leväten. Voin sanoa ettei minulla ollut oikein vaihtoehtoa. Olin Cold Turkey King ja julistin kiinteää sanaa kansalleni WC-istuimen syvyyksiin. Sanani oli hämärässä vessan valossa helmeilevää lihapuuroa (naudanlihaa) jonka punaviini väritti juhlalliseksi. Ihokarvani tanssivat viileän ilman puhaltaessa parvekkeelta ja olin kuin alaston nöyryytetty gorilla usvassa. En ollut yksin, myös tyttöni oli ruvennut rakennusalan ammattilaatoittajaksi mutta onnistui näyttämään siinäkin paljon seksikkäämmältä kuin minä, joka kyyhötin kylpyammeessa tässä paljaaksi nypityssä gorillapuvussani. Neiti loikoili elegantisti sohvalla ja kuiskaili välillä ämpärille. Vatsani soitti kaverikseen aivan järjettömän migreenin ja sohin niskaani aika ajoin vaikka millä välineillä.

Noin seitsemän tunnin kihnuttelun jälkeen olen voiton puolella ja vatsakin tuntuu alistuneen tahtooni.

En juonut paljoakaan niin päättelen että söin jotain sopimatonta. Olen vähän sopimaton itsekin.

Haluan ilmaista kiitokseni Ville Gullstenille joka porhalsi kotiimme ja toi meille syötävää ja juotavaa. Pahoittelen että näytin aivan kodittomalta DNA-Welholta ja olin mykkä. Olin juuri sulkenut oman laajakaistani täysin.

Alkoholista on tullut minulle melko vastenmielinen asia. En käy baareissa enkä suosi juottoloita joissa metroseksualit vertailevat kaihdinlasejaan ja tennissukkiaan. Jos juon niin juon kotona ja vähän.

Muistakaa: Jos näette lenkkipolun pöpelikössä huolimattomasti nypityn gorillan joka puhelee itsekseen ja valuttaa rikasta, pehmeää, punertavaa ja lämmintä naudanlihapuuroa ojaan, it might be me. Huutakaa että "Tommi mee kotiis jo!".

...ja jos näette kaupungilla kodittoman DNA-Welhon, älkää tulko pyytämään ilmaisia mokkulatikkuja tai nopeutenne nostamista.

. HOMELESS WIZARD IS HOMELESS .

Tunnelmia kevään alkuun...

Kaivelin vanhoja arkistoja ja löysin suuria nimiä. Toki nämä ovat jo tuttuja monelle mutta toivottavasti joku löytää itselleen lisää kuunneltavaa. Maailma on täynnä hyvää musiikkia, pitää vain osata kaivella ja joskus jopa palata hieman taaksepäin aikajanassa. Pistää vain usein miettimään musiikkiteollisuuden muuttumista ajan saatossa. Moni sanoo että ei kannata katsella mainstreamin suuntaan vaan kaivella indie -bändejä jostain hankalasti toimivien musiikkisivustojen kautta. Pointti on juuri se, että "entisinä aikoina" mainstreamissa oli paljonkin erilaista musiikkia ja tarjontaa oli huomattavasti laajemmalle yleisölle. Nykyään lähetyksissä on melko suppea biisivalikoima ja tyylit vaihtelevat hip hopista metrin verran oikealle trippiin ja timanttidiiva-leveilyyn. Toki on radiokanavia ja ohjelmia jotka soittavat vaihtoehtoisempaa musiikkia mutta usein ovat kerran viikossa ja vain parin tunnin ajan. Puhun nyt siis radiosta ja televisiosta, en sissityylisistä nettiradioista tai kotitekoisista review-pätkistä.

Jos laitoit MTV:n päälle 90-luvulla, saatoit nähdä jopa Nirvanaa, Pearl Jamia, Alice In Chainsia, vanhaa punkki Green Dayta, vanhaa pothead Kornia, parempaa Offspringiä. Myöhään tuli Headbanger's Ball joka tarjosi raskasta musiikkia ilman paskapuheita. Myöhemmin se muuttui muistaakseni SuperRock nimiseksi ohjelmaksi ja taso putosi. Siinä vaiheessa alkoivat ajatukset että "kohta se katoaa kokonaan".

Laitan siis listan musiikkimuistoja ja toivon että saatte jotain uutta itseenne. Muistakaa, nämäkin artistit olivat joskus listoilla ja pyörivät radiossa ja telkkarissa yhtä suuressa suosiossa kuin nykypäivän rättiämmät ja corporate-built muka ghettoräppärit.

Tunnistaisitko tämän asenteen ja kuohun samaksi Green Dayksi joka nykyään huudattaa pikkutyttöjä silmämeikit naamalla ja stylistin taputtelemana?

Vanha The Offspring. Nykyistä ei pysty edes ajattelemaan. Sitä ei edes ole.

Lopetan vertailun ja pusken loput artistit.

I bet you do...

Puuhailin tuossa tytön piirtoalustan kanssa ja päätin kokeilla että miltä se koneella piirtäminen maistuu. Valitettavasti minulta ei tule mitään erikoista. Pamauttelen vain mitä mieleen tulee. Tässä tapauksessa pääkopassa liikkui vain tyyni kuva lapsia kärkkyvästä jekkumiehestä. Kumpi on pahempi; seksuaalirikollinen ja lasten ystävä vai hän joka stalkkaa stalkkeria ja piirtää hänet?

Siitä siis kuvan nimi: "I bet you do".